Lauantai-illan lottoarvonnassa (kierros 9/2010) ei löytynyt yhtään täysosumaa. Niinpä ensi viikon lauantaina Loton potissa on noin 3 miljoonaa euroa. Lottokierroksella päästiin kuitenkin mehukkaitten voittojen makuun, kun noin 12 000 euron arvoisia 6+1 oikein –tuloksia löytyi peräti 16 kappaletta.
Plus-voittoluokissa juhlittiin myös maukkailla voitoilla. 4+3 oikein –tuloksia löytyi 16 kappaletta, voitto-osuuden ollessa muutaman kympin vajaa 3 000 euroa.
Vining Lotossa tarjoalla vajaa 10miljoonaa euroa
Tällä viikolla miljoonien metsästys alkaa keskiviikkona, kun Viking Loton potissa on noin 9,7 miljoonaa euroa sisältäen 9 080 000 euron onnennumero-osuuden. Osuisiko Onnenumero 6 oikein riviin vihdoin tulevana keskiviikkona? Viking Loton peliaika päättyy keskiviikkona klo 19.00. Samalla kellonlyömällä sulkeutuu myös Keskiviikko-Jokeri, jonka potissa on tuttuun tapaan miljoona euroa.
Lähde:
Veikkaus